Is it too late to say Sorry?

Voisin selittää hiljaista blogia kertomalla että olen ollut kovin kiireinen ja tärkeysjärjestyksessä blogi ei ole se ensimmäinen. Mutta pohdin asiaa ja totesin että eihän se nyt ihan näin mene. Tää koko syksy on ollut tietyllä tapaa vähän hankala. Tavallaan mikään ei ole vikana mutta tappio eräässä asiassa on täytynyt myöntää. En ole oikein löytänyt uusia oman tyylisiä ihmisiä. Stinen ja Fannyn lähdettyä yritin olla yhteydessä uusiin au paireihin mutta jotenkin tuntui että ainoana pohjoismaalaisena meidän isossa au pair ryhmässä kaikkien latinojen ja saksalaisten keskellä mulle ei vaan löytynyt sitä parasta kaveria sieltä. Mitään draamaa ei siis ole! Mutta kaikki nää uudet tuttavuudet ovat vaan pysyneet tuttuina. Moikataan kun nähdään jne. mutta harvemmin mitään kutsuja kahville keltään tulee. On ollut rankkaa olla se joka on aina kyselemässä jos joku haluisi lähteä ulos. Ei ole helppoa ollut myöntää itselleni että ajoittain olen ollut hiukan yksinäinen. Oon persoonana (lähes) aina positiivinen ja uskon että positiivisella ajattelutavalla pötkii pitkälle. Lähinnä aina lopetan jonkun ankean kiukkutarinan jonkuntyyliseen positiiviseen ajatukseen. Mutta jossain vaiheessa vähän luovutin. Mitä hyötyä on enään yrittää kun lähden kohta kuitenkin kotiin? Miksi mun pitäisi enää yrittää kun olen näköjään ainoa jota kiinostaa? Onneksi mulla on kuitenkin vielä Päivi jota on tullutkin nähtyä lähinnä melkein joka viikonloppu. Toki pikkuhiljaa on alkanut ärsyttämään meidän välimatkan joka on kaiken kaikkiaan noin reilu 2h juna, metro ja automatka laskettuna yhteen. Mutta mikään ei voita ystävää jonka kanssa voi valittaa elämän epäreiluudesta (oikeasti meillä on kaikki hyvin) ja puhua kovaan äneen suomea kenenkään ymmärtämättä mitään (parasta!).

Au pairin hommat alkaa myös käymään vähän tylsäksi. Joulukuun aikoihin aloin tuntemaan että nyt on nää hommat taputeltu. Että alan pikkuhiljaa olemaan valmis palamaan takaisin Suomeen. Tekemään jotain uutta vaikka se jonkin uusi onkin vielä hyvin avoinna. Pohdin ja mietin paljon asioita, vaikka se ei aina siltä vaikutakkaan, mutta olen huomannut että kaipaan paljon melko yksinkertaisia asioita Suomesta. Kaipaan sitä, että voin perjaatteessa elää pelkällä julkisella liikenteellä. Tarvitsen autoa paljon vähemmän kuin täällä mutta toisaalta tulen varmasti kaipaamaan ajamista täällä niin hullulta kuin se kuulostaakin. Kaipaan sitä että voin kävellä yksin pimeässä. Tämä on yksi jenkkien (ja Baltimoren...) huonoista puolista. Monessa paikkaa yksin pimeällä liikkuminen ei todellakaan ole turvallista. Vaikka välillä toki turhautuneena sitä teenkin. Kaipaan sitä että mulla on lähellä ihmisiä joiden kanssa voin tehdä mitä vaan. Kaipaan sitä että voin pukeutua ihan miten vain haluan eikä tarvia miettiä onko nää vaattet nyt hyvät ja säädylliset lasten kanssa.

Meillä täällä on nyt uuden au pairin metsästys menossa ja täytyy myöntää että se on herättänyt meikäläisen nauttimaan taas tästä ajasta jäljellä. Olen ollut aika aktiivinen ja auttanut perhettä etsimään mahdollista uutta au pairia. Vaikka kuinka hankalaa se onkin niin mielummin olen mukana prosessissa kun en. Tää on yhtä tunteiden vuoristorataa ja tuntuu että seikkailen kahden maailman välissä. Toinen jalka on jo melkein suomessa mutta toinen on jykevästi täällä. Ehkä pitää vain hyväksyä että niin se luultavasti tulee olemaan, aina. On vain ollut tosi hankalaa tajuta että niin vaan se aika käy vähiin ja kohta mun au pair taipale on jo loppu. Mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa... Seison edelleen extendaukseni takana ja tiedän etten olisi ollut valmis lähtemään vielä elokuussa. Päätin silloin joskus, että 6kk lisää on tarpeeksi ja sitten täytyy jatkaa elämää eteenpäin. Ja samoilla linjoilla mennään edelleen vaikka alku varmaan vähän tahmea onkin.

Meillä joulu on sujunut hyvin vaikka nukkuminen on jäänyt vähemmälle. Suomalaiseen jouluun verrattuna tää on ollut kyllä yhtä sirkusta. Mutta kyllähän mä tätä osasin odottaa ja nyt tämä joulu on kyllä ollut paljon kivempi kuin viime vuonna. Ehkä koska tiesin nyt miten homma toimii! Ja isoksi joululahjaksi saatiin yllätysmatka Miamiin uudeksi vuodeksi. Mä toki tästä tiesin jo etukäteen mutta lapset ei. En jaksa odottaa että pääsen pariksi päiväksi pois arjesta. Tähän on nyt hyvä lopettaa ja ehkä seuraavassa postauksessa on juttua Miamista!

Kuvat.

Jingle Bell Jingle Bell Jingle Bell Rock

Etukäteen paljon varoiteltiin että joulu tulee olemaan vähän hankala kaikille niille hulluille, jotka on tälläiseen hommaan ryhtynyt. Itse olin kuitenkin sitä mieltä, että höpö höpö jouluhan se jenkeissäkin on! Dum dum duuum, väärin meni! Tai ei väärin, kyllä se joulu tääläkin on mutta hyvin erilainen kuin suomessa. Nimittäin tajusin ettei jenkeissä ole erityisemmin mitään jouluperinteitä. Tiedättehän perus joulupuuro-joulupukin kuumalinja- joulupukki ja noitarumpu- jouluruuan valmistaminen- jouluruoka- joululahjat- joulutarina- vähän lisää jouluruokaa- tyylisiä perinteitä. Ja täällä jouluaatto on aika normaali päivä. Josta päästääkin mun jouluun. Vanhemmat oli töissä vielä puolikkaan päivän ja sitten ajettiin lasten kanssa downtowniin ja treffattiin heidät siellä. Muksut meni tapaamaan joulupukkia ja ottivat kuvan tämän kanssa. Sitten mentiin kalamarkettiin ostamaan vimpat kalat illallista varten ja syötiin siellä lounasta. Illalla oli seitsemän kalan illallinen, joista kaksi ensimmäistä kalaa oli naapureilla. En sinne kuitenkaan jaksanut lähteä ja mun piti vielä viimeistellä lahjat. Ajoissa, kuten aina.

Joulupäivän aamuna lapset koputteli mun oveen siinä kasin maissa. Olin varautunut kaksi tuntia aikasempaan herätykseen joten ihan innoissani raahauduin ylös sängystä alakertaan. Lahjoja oli varmaan jenkkimittakaavassa vähän mutta mun mielestä ihan tarpeeksi. Kuusen alla oli lahjat niin pukilta kuin perheenjäseniltäkin. Ja vielä tietenkin takan reunalla olevat sukat. Ja myöhemmin tuli vielä lisää isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta. Joten loppujenlopuksi lahjoja oli enemmän kuin tarpeeksi. Lahjojen avaamisepisodi oli kyllä ihan hauska, varsinkin viisvuotiaan sekoamiset lempparilahjojen kohdalla oli ihan parhautta. Itsekkin sain lahjoja vaikka mitään en oikeastaan odottanut. Perheeltä kaksi lippua NHL-peliin (Washington Capitals- Boston Bruins)!!!!!!!!!!, lapsilta rannekorun, korvikset ja kaulahuivin (olivat ihan itse valinneet) ja jotain muuta pientä. Myös isovanhemmat yllätti 60 dollarilla! Joten ei ihan huono päivä kuitenkaan.

Illemmalla oli joululounas, joka oli hyvä vaikka vähän kaipasinkin perunalaatikkoa. Syömisten jälkeen katsottiin Star Wars elokuva (mun eka ikinä!!!) uudella kotiteatteri systeemillä, joka oli tämän vuoden iso perhelahja! Hostdad oli piilottanut vihjeitä ympäri taloa ja lapset pinkoivart kuin viimeistä päivää vihjeiden perässä. Viimein uunista löytyi valelahja (lintulauta) ja muutaman sekunnin järkytyksen jälkeen löytyi viimeinen vihje oikeasta lahjasta "The room next to the Finnish girl". Eli mun huoneen viereinen huone, joka on tähän asti toiminut lähinnä varastona muuttui kolmanneksi vierashuoneeksi sekä omaksi elokuvateatteriksi! Se oli aika cool lahja, täytyy myöntää.

Jenkkijoulu oli parempi mitä odotin mutta sai mut arvostamaan suomalaisia jouluperinteitä (ruokaa) noin sata kertaa enemmän kuin aikaisemmin. Joten joulupukki miten ois, saisinko viettää ensi joulun suomessa, jooko?

I'm so fancy you already know

"Miracle on 34th street"

A.K.A Baltimoressa sijaitseva katu, jonka asukkaat "hullaantuvat" aina näin joulun alla. Pohdittiin vaan, että täytyy olla aika hyvät pimennysverhot että saa nukuttua...? 

 1. Iskä lähetti vaatimattoman pikku paketin (4,9kg) PELKKÄÄ KARKKIA! Mikä on siis vaan hyvä asia, koska vaikka jenkit johtaakin ylipainoisuustilastoja ei ne mitään karkkia osaa valmistaa. 

2. Viime lauantaiaamuna laahustin 7.30 alakertaan, koska vanhemmat lähti johonkin juoksukisaan. Lupasivat kovin, ettei lapset herää vielä vähään aikaan mutta miten mua ei yllättänyt kun Henry iloisesti rymisteli alas ennenkuin parentsit ehti edes ovea avata. Täytin siis huippu au pairin vaatimukset ja katottiin telkkaria suurin osa ajasta (Mimin varpaat mun naamalla...). Mut hei LAUANTAI ja AAMU.  

3. Käytiin pissalla Nordstrom tavaratalon Ladies Loungessa. Kyllä meillä Stockalla on ihan vaan vessat.

1. Baltimoren downtown "skyline".............. 2. Pinja Baltimoren downtownissa. 3. Baltimoren downtown illalla, 

 Nyt maanantaina oli kauan odotettu JINGLE BALL CONCERT! 15 huppu artistia/bändiä ja 3,5 h myöhemmin jalat kipeenä kaikesta riehumisesta lähdettiin kotiin päin. Oli kyllä IHAN superia! Kaiken rahan arvoista!!! Parhaita oli ehdottomasti OneRepublic, Lil Jon, Jason Deluro ja Calvin Harris. Ehkä vähän yllättävästi jopa, tai ainakin OneRepublic sai musta superfanin! Ja kaikki nää sai kyllä koko yleisön ihan sekasin (tai nyt en oo ihan varma olinko se vaan minä)! Mulla on hirveesti myös videoita ja haluisin yrittää koota niitä yhteen mutta mulla ei ole harmainta haisuakaan miten se onnistuu joten en viitsis nyt luvata mitään... :D

Koska selfies.